Kansainvälinen ystäväpiiri
Kun vaihdoin opiskelupaikkaa ja kaupunkia kesken opintojeni, sain solukämpän vaihto-opiskelijoiden talosta. Se olikin hauskaa, vaikka päädyinkin sinne asumaan muiden vaihtoehtojen puutteessa. Kielitaitoni ensinnäkin parani radikaalisti, innostuin myös opiskelemaan sekä saksaa että espanjaa sen lisäksi että yleensä kommunikointi tapahtui englanniksi. Tietysti opetin heille myös suomea ja toiminkin lopulta koko porukan suomenkurssin tukena. Opin myös tekemään mitä uskomattomimpia ruokia, mistä on ollut hyvin paljon iloa siitä lähtien. Pidän yhteyttä tuon talon entisiin asukkaisiin yhä aika tiiviisti, vaikka suurin osa on tietysti palannut jo aikoja sitten kotimaahansa. Pari jäi jatkamaan opintoja vielä tänne.
Pidämme yhteyttä netin kautta, missä tuleekin iltaisin muutenkin vietettyä aikaa ja surffailtua. Löysin täältä pottipelejä, joita päätin myös kokeilla samalla kun seurustelin kavereideni kanssa sosiaalisen media välityksellä.
May 20, 2013 Monday at 1:55 pm
Valintaperusteita
Minulle yksi nettikasinon iso valintaperuste oli kieli: http://www.suomenkielinen-casino.com. Haluan saada pelini, ohjeeni ja asiakaspalveluni suomeksi jos sitä tarvitsen. On vain kivempaa ja mutkattomampaa omalla kielellä kuin jollain muulla.
Toki minua kiinnostivat myös bonukset, kuten ilmaiskierrokset ja talletusbonukset, joita uusille pelaajille tarjotaan tervetuliaisina. Onhan se mukavaa, että saa ensin kokeilla kasinon tarjoamilla bonuksilla eikä heti omilla rahoilla. Kyllä tietysti myös nettikasinon yleisilme vaikuttaa, samoin lisenssi EU:n sisällä ja se, onko tarjolla minulla jo käytössä olevia maksutapoja niin ettei minun tarvitse etsiä jotain uutta vaihtoehtoa. Lopuksi, mitä varmasti okainen miettii, ovat pelit. Jättipottien jahtaajat kaipaavat jackpot -pelejä, pokerin ystävät hyvää pokerihuonetta ja miksei myös videopokereita. Kasinopelien pelaajat tietysti hyvää valikoimaa ruletteja, hedelmäpelejä ja muita. Turnauksetkin ovat kivoja.
May 12, 2013 Sunday at 12:54 pm
Kauniita ilmoja
Kyllä on pidellyt niin mahtavia kevätilmoja nyt viimeiset päivät. Olen ollutkin paljon paremmalla tuulella luultavasti ihan näiden parempien kelien vuoksi. Mikä on se parempaa kuin kauniit ilmat? En itse ainakaan osaa sanoa. Tai siis onhan tietenkin muita tärkeämpiäkin asioita, mutta kyllä hyvä keli saa jotenkin paremmalle tuulelle.
Olen näiden mukavien ilmojen myötä tutustunut myös uusiin juttuihin: muun muassa kännykkäpeleihin. Olen löytänyt hyviä pelejä puhelimiin tältä sivustolta: http://www.paras-iphone-casino.com . Itse käytän iPhonea ja siksi minulle onkin tärkeää löytää juuri omaan puhelimeeni sopivat pelit. Pelaaminen on aika mukava tapa viettää vaikkapa arki-iltaa.
May 11, 2013 Saturday at 12:42 pm
Omaehtoista elämää
Millainen on omaehtoinen elämä? Sitä saa joskus miettiä koko elämänsä. Moni tyytyy ostamaan sen mallin, minkä muut ovat heille tarjonneet. Sitten vasta vanhana alkaa miettiä, että miten se elämä olisi kannattanut elää. Joskus kaikki vaan menee niin.
Toiset taas osaavat jo ihan nuoresta pitäen tavoitella jotain tiettyä asiaa niin kunnianhinoisesti, että vähitellen he sen saavuttavat pitkäjänteisen työn jälkeen. Jotkut jatkavat yrittämistä, eivätkä koskaan saavuta mitään. Se on sellaista se ihmisen elämä. Menestys riippuu niin monesta tekijästä. Itse olen sitä mieltä, että menestynyt on se, joka on oivaltanut tärkeimmän: elämästä tulee nauttia nyt. Itse olenkin pyrkinyt noudattamaan tätä periaatetta muun muassa pelaamalla pelejä netissä. Olen löytänyt hyviä vinkkejä peliini täältä: http://www.kasinopelit-netissa.com . En voi tietenkään sanoa, että pelaaminen on ainoa tapa nauttia elämästä, mutta minulle se on yksi tapa.
May 10, 2013 Friday at 9:45 am
Kaikkea voi oppia
Kaikkea voi oppia, sanoi venäjän opettajani. Venäjän opiskelu onkin ollut todella haastavaa, jo pelkästään kyrillisten kirjainten opettelu vaati oman aikansa. Tämän jälkeen tuntuu, että venäjässä on niin paljon oppimista, että siinä menee koko ikä, jos kielen haluaa taitaa. Mutta eihän sillä ole väliä, vaikka menisikin koko ikä. Menkööt. Olen oppiessani eri kieliä oppinut niin monta asiaa kielialueen kulttuurista, että kielen opiskelu kannataa jo pelkästään tästä syystä. Kielen tuntien jälkeen haluan vähän lepuuttaa omia aivojani ja pelaa pelikoneet netissä ilmaiseksi -pelejä. Niitä pelatessa aika kuluu kuin huomaamatta ja pääsee mukavasti irti arjen stressaavista ajatuksista.
May 3, 2013 Friday at 10:53 am
Hyviä ja huonoja kokemuksia
Minulla on paljon hyviä nordicbet kokemuksia jo vuosien varrelta. Tuossa paikassa olen aloittanut kasinopelien pelaamisen ja vaikka olin välillä toisen nettikasinon jäsen, päätin palata Nordicbetille. Se oli tuttu ja kaikki toimii aina hyvin. Toisessa paikassa kävin muhkeiden bonusten perässä, mutta jotenkin paikka ei tuntunut kovin viihtyisältä ja pariin kertaan minulla tuli aika pahoja ongelmia enkä meinannut saada sieltä apua millään. Nordicbetilla ei minulla ole ollut mitään vastaavia ongelmia joten päätin palata sinne uutuudenviehätyksen karistua toisesta paikasta.
Parasta tuolla on ollut pelaamisen ilo, olen aina nauttinut erilaisista peleistä ja pidän niitä hyvänä viihteenä. En voi väittää, etteikö voittaminenkin olisi todella hauskaa. Olen voittanut pari kertaa vähän enemmänkin ainakin omalla mittapuullani mikä on tietysti saanut minut kiintymään tuonne yhä enemmän.
May 1, 2013 Wednesday at 9:43 pm
Kosmetologin meikkiopissa
Meikkaustaitoni ovat olleet pitkälti itse opeteltuja. Jotain vinkkejä olen lueskellut lehdistä ja saanut myös ystäviltä. En ole koskaan tykännyt meikata kovin huomiota herättävästi, joten ihan perusjutut ovat yleensä toimineet minulla hyvin.
Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että uusi työni vaatii ehkä vähän enemmän myös ulkonäöltä. Ei siellä luennoilla tainnut kukaan sen kummemmin ihmetellä, onko jollakin ripsiväriä tai puuteria vai ei. Työelämässä tilanne voi olla ihan toinen, tajuaa edustavansa myös työnantajaansa. On opittava käyttämään huulipunaa ja tekemään kestävä ja aikuisen tyylinen meikki. Unohtamatta niitä juhlia, joissa saisi olla vähän näyttävämpikin meikki.
Varasin ajan kosmetologille, joka lupasi näyttää hyviä meikkivinkkejä ja tuoteuutuuksia. Hän opetti ja ostin meikkauksessa käytetyt tuotteet samalla kertaa, se oli miellyttävä kokemus. Minulla on myös hyviä comeon kokemuksia.
April 29, 2013 Monday at 8:01 am
Ystävien kanssa puuhaillessa
Teimme kaveriemme kanssa galluppia siitä, mitä kaikkea rakastamme tehdä. Listalla oli paljon hyvin odotuksenomaisia asioita, kuten esimerkiksi syöminen, nukkuminen, saunominen, juhliminen ja niin edelleen. Myös joitain hieman harvinaisempia harrasteita nousi esiin ystäväporukassani. Esimerkiksi tanhu oli melko kiinnostava uutuus, johon en arvellut ystäväporukassani törmääväni. Toinen melko mielenkiintoinen harrastus, jota ystäväporukassa melko paljonkin tunnuttiin harrastavan, oli nettipokerin peluu. Ylipäätään netin pelimaailma ei ollut minulle kovin tuttu, ja ystäväni ohjasivatkin minut sivulle www.ilmaiset-pyoraytykset-2013.com. En ole vielä koittanut, mutta ajattelin kyllä kokeilla. Kaikkea kai kannattaa kokeilla, paitsi – niin, kyllähän te tiedätte. Parasta kuitenkin on, että näemme ystävieni kanssa melko usein, ja pääsemme rupattelemaan tekemisistämme porukassa! Tämä on nähdäkseni yksi tärkeimpiä asioita elämässä yleensä.
April 23, 2013 Tuesday at 9:58 pm
Nettiostoksilla
Nettishoppailu on osoittautunut erinomaiseksi ratkaisuksi minulle. En oikeastaan pidä kaupoissa kiertelystä ja ostoksilla käymisestä. Kotona on mukavaa katsella vaikkapa vaatteita ja kenkiä omassa rauhassa. Ei tarvitse hikisenä kierrellä vaatekauppoja ja jonottaa sovituskoppeihin ja jonottaa sitten kassalle kun myyjä jää juttelemaan jokaisen asiakkaan kanssa.
Voin sitten kokeilla vaatteita ja kenkiä kotona ihan yhtä omassa rauhassa kuin katsella ja tilaillakin niitä. Verkkokaupoilla on mukavan usein ilmainen palautus joten uskallan tilata vaikka en olisi ihan varma mallista tai koosta. Usein toimituskin on hyvin nopea, päivässä -parissa voin noutaa tilaamani tuotteet lähikaupasta tai työmatkani varrella olevasta postista. Verkkokaupoissa näyttää olevan myös tarjouksia ja alennusmyyntejä.
Netissä nyt sujuu kaikki muukin nykyään niin helposti ja mukavasti: www.rahaa-nopeasti.net, harrastuksista erilaisten asioiden hoitamiseen, aina eläinlääkäriajan varaamisesta veroilmoitukseen.
April 19, 2013 Friday at 9:11 pm
Suosikkipelini black jack
Black jackista on tullut ehdoton suosikkipelini nettikasinolla. Olen pelaillut nettikasinoilla vaikka mitä, hedelmäpelejä, arpoja, bingoa, videopokeria ja live -kasinoiden pelejä. Sitten löysin black jackin ja ihastuin täysin, en pelaa enää juuri muita pelejä. Itse peli on melko yksinkertainen, mutta jotenkin se jaksaa kiehtoa minua aina vain. Korttipeleistä tehdyt videopelit nettikasinoilla ovat ehkä olleen aina minulle mieleisiä pelejä. Ideana on yrittää saada korttien summaksi 21 tai mahdollisimman lähelle mutta ei yli 21. Pelissä pelataan jakajaa vastaan. Voit käydä kokeilemassa ilmaiseksi black jackia: www.ilmainen-blackjack.com jos sinuakin alkoi kiinnostamaan. Uusia pelejä on kiva harjoitella ja kokeilla ensin ilmaiseksi ja ryhtyä vasta sitten pelailemaan omilla rahoilla. Itse kokeilen nettikasinoilla leikkirahapelejä ja olen kyllä käyttänyt kaikki mahdolliset bonuksetkin joilla olen päässyt pelailemaan.
April 17, 2013 Wednesday at 9:30 am
